Viha

Jo jokin aika sitten kirjoitin luonnoksen tästä aiheesta, mutta jätinpä sitten raukkuuttani julkaisematta. Mietin kaiken maailman mitähännekinnyttästäsanoo -merkityksiä ja ajattelin, että kyllä se siitä, kun aikaa kuluu.

No ensinnäkin paskat, ei se siitä. Ja toiseksi, luin erittäin hyvän kirjoituksen Poikien äideiltä ja jotenkin ajattelin, että nyt minun on todellakin aika kirjoittaa tästä.

Kuten yllälinkatusta blogitekstistä voi lukea, siinä käsitellään vihan ja oman onnellisuuden välistä suhdetta. Kuinka negatiiviset tunteet eivät ole tie minnekään, eikä avaa mitään ovia. Kuinka me olemme vastuussa itse siitä mitä tunnemme ja jos ja kun haluamme tuntea positiivisia tunteita (kuten onnellisuutta), on sekin ja varsikin se omissa käsissämme.

En voisi olla enempää samaa mieltä tuosta lopusta. Omissa käsissämme hyvinkin.

Mutta valitettavasti (ja tämä on niitä asioita, joissa olisin niin mielelläni väärässä! Voisiko maailmankaikkeus kuulla tämän ja osoittaa sen hömpäksi, niin voisin tulla kirjoittamaan, kuinka hyvä kantaa ja muuta sellaista?) , kuten jo ehkä saattoi tuosta sulkuihin päätyneestä purkauksesta aistia, hyvällä ei välttämättä pääse yhtään mihinkään – paitsi helvetin syvään kuoppaan josta kukaan ei ole sinua kaivamassa ylös.

Toki minä jo vuosia sitten lakkasin odottamasta ihmisiltä samaa mitä minä heille annoin. Sehän on lähtökohtaisestikin jo väärin, emme me ole samanlaisia, emme me odota esimerkiksi ystävyyssuhteilta samaa, emme me tarkoita samoilla tuntemuksilla ja teoilla samoja asioita. Toiselle omista ja vain omista murheista aina kertominen on sitä jakamista ja ystävyyttä, toisen mielestä se voi olla hyvinkin ahdistavaa ja tuntua itsekkyydeltä. Toisen mielestä omista asioistaan puhumattomuus on hienotunteisuutta, niitä asioita ja toisia ihmisiä kohtaan, toiselle se tarkoittaa että olet kylmä etkä halua olla ystävä(llinen) kenellekään, kun et jaa asioitasi.

Julkisesta bloginpitämisestä huolimatta olen ollut aina aika yksityinen ihminen, saatan kertoa valitsemistani asioista paljonkin ja toisaalta pitää itselläni asioita, joita kukaan ulkopuolinen ei tässä maailmassa koskaan tule tietämään. Ei kukaan, ei koskaan. Mielestäni tämä linja on ollut se mikä on kantanut ja edelleen jatkan sillä. Valitsen siis mitä kerron jatkossakin , kuten nyt.

Olen ollut aina hyvin pitkäjänteinen ihminen; kärsimätön olin joskus kovastikin, mutta ei se tarkoittanut suinkaan että olisin ollut lyhytnäköinen yhtään minkään asian kanssa. Se että hermo tuppasi menemään, kun joku ei pitänyt aikatauluista kiinni kerta toisensa jälkeen , tai että joku perui puheensa aina pyhästi luvattuaan milloin mitäkin, oli tapaani ilmaista sitä, että nämä asiat olivat minulle tärkeitä ja minä pidin niistä kiinni. Ja että harmitti todella paljon ettei joku toinen tehnyt samoin.

Olen myös ollut hyvin sietäväinen kaikenlaisen loanheiton suhteen, hyvin hyvin sietäväinen. Ja tämä arvio sietokyvystäni tulee ihan vain ja pelkästään teiltä muilta ihmisiltä, sillä joka kerta kun avaan edes sitä jäävuoren huippua asioista jotka on täyttä sairasta julmuutta ja hyvksikäyttöä, mutta minulle on ihan fine koska myötätuntoni muita ihmisiä ja heidän epätäydellisyyksiään kohtaan on välillä äärimmäisen suurta, on vastaus aina joka kerta tämä sama : minä en olisi kestänyt, minä en olisi kuunnellut, minä en olisi sietänyt – edes alkua pidemmälle. Ja voi kuinka paljon, niiiin paljon on vielä kertomattakin, kuinka pidemmälle olenkaan venyvyydessäni oikein mennyt. Ne on niitä asioita joita ette minulta kuule, ettekä näe, mutta jotka silti on olemassa minun elämässäni ja syö sisältäpäin joka ikinen päivä, hetki, hengenveto. Senkin kanssa oppii näköjään elämään.

Mutta me ihmiset, minä ihminen, olen rakennettu niin, että jos me päästämme jotakin hyvää itsestämme ulos, niin samalla ovenavauksella sitä saakelin paskaa pääsee tulemaan vyörymällä sisään. Tiedättehän: vähän kuin päästäisi yhden kärpäsen lempeyttään ovesta ulos ja tilalle tulisi sata pesästään karkotettua hyvin kiukkuista ampiaista. Että kivat sille kärpäselle, mutta .

Siinä vaiheessa sitä ihminen musertuu. Lopulta. Vaikka mitä nielet, vaikka mitä olet välittämättä, vaikka mitä tekisit, niin se mitä samalla tulee takaisin on vaan kertakaikkiaan liikaa ”elä ja anna muidenkin elää” – mottoiselle ihmiselle. Mutta, eipä hätää. Olen oivaltanut lääkkeen tähänkin vaivaan.

Se on kiukku. Älä jumalaare enää ymmärrä kaikkea. Älä hymyile sille idiootille, joka sanoo ” ei millään pahalla, mutta”. Sano ihan suoraan vaan, että oletpa harvinaisen tyhmä tuonkin ikäiseksi ihmisolennoksi. Sano, että olipa ehkä huonoiten käytetyt viisitoista sekuntia elämästäni, kun sinuakin kuuntelin. Sano, että mikä ikinä luuletkin olevasi, hyvin suuri todennäkäisyys on nyt että et ole sinnepäinkään kun sua tässä kuuntelen. Näytä sitä (noh, henkistä) keskisormea suoraan päin naamaa. Näytä että sinua ei kiinnosta. Lopeta sietäminen ja ymmärrys. Lopeta ainainen kiltteys. Sillä ei saavuta mitään tässä maailmassa, ja jos joku on eri mieltä niin kerronpa että loppujen lopuksi ne on ne senkin kiltin ihmisen ympäristön muut ihmiset, jotka hoitaa sen rumemman puolen ja vetää sileäksi kiukulla ja inholla sen mitä ehkä me jokainen voitaisiin tehdä jos vaan lakattaisiin sietämästä. No, kaikilla meillä ei ole sitä harjaajajoukkoa, joten tehdään kuule itse omat siivomme.

Joten ei, älä laita minulle viestiä, että sosiaaliseen mediaan vaihtamani profiilikuva on kamala, että ”se vanha oli kyllä paljon parempi”. Mitähän helvettiä se kuuluu kellekään minkälainen kuva minulla siellä on, näytä vaan ihan oma elämäsi sieltä niin , ei ole kovinkaan kummoista minun silmääni (sikäli että oikeastaan edes kiinnostaisi). Älä kerro minulle että näytän vanhalta (minähän olen kuitenkin neljäkymmentäseitsemän), – itse näytät tyhmältä. (Ja se on sentään ominaisuus johon itse voisimme vaikuttaa, vanheneminen on vääjäämättömyys.)

Älä tule minulle kertomaan, että pelkkää hyvää minä sinulle vaan haluan, kun olet ensin halunnut ja tehnyt niin paljon pahaa. Aikasi on mennyt minun vastaanotollani, eikä uusintamahdollisuutta ole. Paljon tässä elämässä olen sietänyt ja edelleen siedän, mutta kun raja tulee vastaan niin se on sitten siinä, eikä siitä enää neuvotella.

Minun onneni rakentuu niistä asioista jotka minulle on tärkeitä ja jos aiheutat minulle vähänkään negatiivisia fiboja niin voit olla varma ettet kuulu minun joukkoihini. Ihmisillä on tapana aikansa jotakuta huonosti kohdeltuaan joskus niin sanotusti parantaa tapansa (omasta mielestään). Alkaakin hyväksi ja kivaksi ja myötätuntoiseksi ihmiseksi. Ja sitten odottaa, että muu maailma ottaa tämän muutoksen avosylin vastaan. Että tokihan tässä nyt ymmärretään, kun sä olet nyt kerran ihan aidosti hyvällä liikenteessä.

Voi kullat pienet, ei. Se ei mene niin. Ne kaikki kerrat kun olet minusta puhunut pahaa selkäni takana ja olen silti sinulle aidosti hymyilyt ja ollut ystävällinen. Ne kaikki kerrat kun olet oman elämäsi virheissä käynyt minun kimppuuni ilman mitään syytä ja epäreilusti ja minä olen nyökytellyt ja antanut sinun olla paska. Ne kaikki kerrat kun olet luvannut ja pettänyt lupauksesi silmääkään räpäyttämättä ja minä olen joutunut asian nielemään, koska olen vastuussa myös pienistä ihmisistä enkä vain itsestäni (mikä on kyllä pelastanut monta kanssakulkijaa tuuletuksiltani). Ne kaikki kerrat on tässä ja enempää ei tule.

Minun ei tarvitse ymmärtää , ei välittää, ei piitata tuon taivaallista. Minun ei tarvitse miettiä ketään kun edes suunnittelen elämässäni jotakin, ei minun tarvitse miettiä vaikutuksia muihin . Ei minun tarvitse olla ajoissa , ei minun tarvitse antaa selityksiä, ei minun tarvitse antaa mihinkään sataprosenttista panostani. Ei minun tarvitse olla hyvä ihminen ollakseni hyvä ihminen itselleni.

No, niin. Miten tämän paatoksen nyt sitten nätisti tässä lopettaisi, ehkä sanomalla että tietäjät tietää. Ne jotka ymmärtää, on sitä tehneet jo ajat sitten. Ne jotka aidosti ottavat minutkin ihmisenä eikä vain jonakin hyödykkeenä itselleen – ne on edelleen elämässä, lukemassa tätäkin ehkä ja nyökyttelemässä. Jos taas koit että pahoitit mielesi, niin tiedät olevasi niitä toisia.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.