Kun keski-ikäiset seukkaa

Tästä olen saanut niin monet naurut, että en edes ole enää pysynyt laskuissa kuinka monet – ja mitä todennäköisimmin tulen edelleen jatkamaan samalla hervottoman huvittuneella linjalla eteenkinpäin, – sillä mihinkäs sitä hyväksi havaitsemaansa (autenttista) lähestymistapaa mihinkään muuttaisi. Ainakaan mihinkään totisempaan.

Joskus silloin nuorena sitä mietti asioita niin viimeisen päälle yksityiskohtaisesti ennen joitakin treffejä, että eipä siinä paljoa jäänyt edes mahdollisuutta millekään mokaamiselle. Vaatteet katsottiin valmiiksi (ja sen mukaan mikä näytti päällä parhaimmalta) hyvissä ajoin (puhun päivistä, etukäteen) ja itse treffipäivä aikataulutettiin niin, että valmistautuminen sujui kuin vettä vaan ja oikeaan aikaan sitä oltiin täydessä tällingissä valmiina lähtemään ihmisten ilmoille. Saattaa tietysti olla että joku edelleen tekee näin, vaikka olisikin tässä iässä. Ollaan kaikki erilaisia, myös tälläkin saralla.

Tällä hetkellä minä elän kuitenkin ympäristön ja vallitsevien olosuhteiden armoilla (ja armosta, ahh hahh) ja sitä mietittävää on niin paljon enemmän siinä elämässä koko ajan samaan aikaan, ettei ihan ehkä vaan pysty keskittymään vain ja pelkästään itseensä.

Tässä iässä (ja elämäntilanteessa) sitä miettii esimerkiksi asuvalinnassa enemmän käytännöllisyyttä ja miltä ne vaatteet tuntuu päällä, kuin jotakin vimosen päälle tyylikkyyttä (eihän ne toki toisiaan poissulje, mutta tiedätte varmaan mitä tarkoitan). Niin kuin, että entäs jos sataa, luttaantuuko joku kolttu nyt mun nahkaani kiinni ja näyttää ihan käärepaperilta sen jälkeen muhkuraisen lahjapaketin päällä vai mitä tämä nyt on ; ja kävelläänkö me pitkäkin matka jostakin johonkin , niin että otanko jotkut vaellusmonot sittenkin ettei taas ole rakot kantapäässä ja varpaissa seitsemän viikkoa pienen kahvillakäymisen jälkeen muistuttamassa hetkestä kun yritin olla hieno mutten käytännöllinen ; entäs vaaleat vaatteet , jos kaadankin päälleni jotakin (tietysti) värikästä sapuskaa ja sitten olen ihan ruokalapun näköinen jossain ruokailua seuraavassa konsertissa, onko se sitten kuitenkaan sitä mitä aattelin että siitä mut muistetaan vielä maan rajojen ulkopuolellakin tämän vierailun jälkeen ; ja laitanko hiukset kiinni vaikka hörökorvat näkyykin silloin ja jossain vaiheessa ponnari aina alkaa kiristämään jostain aivoista asti päänahkaa, mutta jos (ja todennäköisemmin kun) tuulee ja hiukset on auki, niin ne näyttää vartin päästä ihan riihipeikolta eikä mikään maailman hiusharja mahdu siihen pieneen ainokaiseen käsiveskaani (joka ei näytä kauppakassilta) sitä taltuttamaan. Ja paljonko voi laittaa meikkiä ettei näytä liian tällätyltä ja liian yritteliäältä näyttää twenty again, mutta ettei toisaalta näytä siltä että ei ole nähnyt yhtään vaivaakaan laittautumisen eteen, että morjensta pöytään, tulin tuosta saunasta notta , ootas kun niistän nenäni, niin lähetähän -tyyppiseltäkään.

Hirvittävän paljon kaikenlaisia arvoituksia ratkaistaviksi.

Eikä siinä edes kaikki. Ennen ensitreffejä vieraassa maassa voi myös käydä niin, että joudutkin yllättäen katsomaan kalenteria vatsakrampeissasi hetkeä ennen ja miettiä että jaaniinnämä , päättivätkin tulla sitten nyt tällä tavalla etuajassa. Mitäs minä nytten teen (täällä vieraassa maassa ja kellon ollessa viittä vaille treffitkin). Mutta voi myös käydä niin, että treffikumppani kysyy vaan muina engelsmanneina että käynkö kaupan kautta siis hakemassa sulle jotain tampooneja niin päästään lähtemään- ja ongelma on ratkaisu . (Ennenkuin sitä edes kerkisi varsinaisesti olemaankaan).

Voi myös käydä niin että kaikki viimeisetkin häveliäisyyden rippeet (jos eivät jo äskeisestä menneet) rapisee sitten siinä hyvässä alkuvauhdin vaiheessa, kun mennään esimerkiksi octoberfesteille yhdessä ja maistellaan sekä oluita että erilaisia mausteisia makkaroita joissa on sauerkrautia , yhdessä. Voi olla että kummankaan maha ei sitä mallas/kaali-sekamelskaa kestä ilman väistämätöntä paineen poistoa jostain päin, eikä siinä enää kahdennenkymmenennen kohdalla kuulkaa viitsi mennä vienosti sivummalle pihauttamaan, todellakaan.

Että siinä ei lasketa todellakaan kuukausia saati vuosia siinä , että kuinka kauan meni kun kehtasit ensimmäisen kerran.. Kun tästä (ainakin naisten keskuudessa puhutusta suhteen vakavuuden tason mittarista, siis toisen seurassa ääneen pieraisusta) mainitsin engelsmannille noilla oktober-fart-festejen jälkikatkuilla , niin hän totesi ykskantaan että voit sanoa että kuullut en ole vieläkään mutta haistanut senkin edestä. Näin meillä. Puhutaanko teillä näistä asioista ääneen ja missä vaiheessa? Minä näköjään olen ylittänyt jonkun toisenkin rajan kun kirjoitan näistä julkiseen blogiinkin jo. Eihän mua siis pidättele enää mikään! (Kirjaimellisesti, pun intended!!)

Sitten saattaa hyvinkin käydä myös niin, että kun ei olla missään kekkeessä teini-iässä enää, niin jonkun mukavan ulkoilun ja syömisen jälkeen sitä herää kirjaimellisesti tyynynkuva poskessa keskellä pimeyttä ja miettii sitä kuuluisaa mitä maata mitä valuuttaa – ja tajuaa että kuules prinssi uljas, me ollaan nukahdettu joskus iltapäivällä (mahdollisesti, viimeisiä muistikuvia sinisestä taivaasta ikkunan takana mieleen siinä palautellen) kuin pienet porsaat ja se joku keikka mihin meidän piti mennä, on varmaan keikateltu jo. Ja arvatkaa mikä on parasta? Kumpaakaan ei haittaa pätkän vertaa, sillä kunnon unen arvostus on tässä kohta elämää huippulukemissaan.

Että semmosta settiä. Kaikkea sitä kokeekin ihminen, kun vaan uskaltaa elää. En malta odottaa mitä kaikkea vielä tuleekaan!

Yksi kommentti artikkeliin ”Kun keski-ikäiset seukkaa

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.