Marraskuusta kiitos

Tiedän, että näin kiitospäivänä (Thanksgiving ) kuuluu luetella ne kaikki jalot ja epäitsekkäät asiat, joista toki olemme joka vuosi yhtä kiitollisia. Perhe, koti, terveys, mitä näitä nyt on. En millään muotoa tarkoita olla sarkastinen, nämä ovat niitä mistä olemme kai toivottavasti ihan joka päivä kiitollisia. On ihmisiä myös ilman edellämainittuja asioita ja silloin kiitollisuuden aiheiden ajatteleminen voi olla vieläkin riipaisevampaa. Toisaalta, se luettelo voi olla täynnä monenlaista uuttakin.

Itse sanon suoraan, että tänä vuonna olen kiitollinen ihan tasan siitä että tämä marraskuu oli ja meni (melkeinhän se on jo ohi). Jossain vaiheessa alkusyksyä taisin sanoa , että syksy on minulle aina vähän hankalaa aikaa kun en näe siinä oikein mitään positiivista – talvi onkin jo sitten asia erikseen, siitä tykkään kovastikin – ja tämän aatoksen siis päästin ilmoille tietämättä kuinka synkkää oikeastaan olikin luvassa.

Nyt on pahin pimeys takana (onhan? …kohta on joulu jokapuolella ja sitten onkin jo tammikuu joka on jo kovaa vauhtia menossa kohti valoisampia kevättalven päiviä) ja itseasiassa se meni jotenkin ihan nopsanlaisesti, muka. Toisaalta taas tuntuu että kuun alusta on ikuisuus . Niin se ihmisen mieli ja muisti toimii vähän kaksijakoisesti. Armollisestikin..

Välillä sitä haluaisi huutaa ajan päättyneeksi, ettei mennyt jäisi liian kauaksi taakse. Toisaalta, kun oikein väkevillä tunteilla jokaisen päivän elää, niin eteenpäin meneminen on varmaa, vaikkakin hidasta.

Marraskuu oli aivan loistava kuu kuluttaa tähän harmaaseen mielentilaan, kun oikein ajattelee. Vielä kun vesisade (joka tälläkin hetkellä ropisee ikkunaan melkoisen lujasti) hellittäisi, niin olisi vähän mukavempaa, mutta kyllä sitä tälläkin hetkellä on jo ihan kiva fiilis. Joulu on ihanaa aikaa ja nautin ihan täysillä kun saan olla lapsosteni kanssa ihan vaan kotona ja tunnelmoida tätä kaikkea glögin ja pipareiden kera.

Tänään oli alakoululla Taidekahvila taas, jonne vein leivonnaista myyntiin hyvän asian vuoksi ja jossa käytiin ihastelemassa koululaisten tekemiä hienoja kättentöitä ; oli piirustuksia, maalauksia, askarteluja, puutöitä, tekstiilitöitä ja myös videotaidetta! Jotenkin näin vanhempana sitä on erityisen kiva nähdä puolen vuoden töiden tulokset siinä yhdessä paikkaa kerralla – ja sitä ylpeyttä millä lapset vie sinne oman tekemiensä tykö… siinä hetkessä lapsi näyttää vanhemmalle jotakin sellaista minkä hän on saavuttanut itse, ilman aikuisen , tai ainakaan sen kotoaikuisen, apua. Sinä on niin paljon muutakin esillä kuin se itse työ..

Taidekahvilaa Kiikan koululla

Olen tainnut ennenkin kehua ja edelleen kehun , meidän lasten koulu ( Kiikan koulu) on vaan niin paras kasvupaikka. Jotenkin kaikki pienetkin perinteet tekee kaikesta niin turvallista!

Siitäkin olen kiitollinen. Ja tähän loppuun voisin sanoa yleisesti elämästä, että aina näkemiseen ei riitä että on silmät auki. Pitää opetella katsomaan.

P.s. Talon tautitilanne on ollut vaihteleva, niin potijoiden kuin tautienkin osalta, mutta tämän torstai-iltaisen tietämykseni mukaan huomenna kaikki ovat koulukunnossa!

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.