Johan nyt

Mikäs se tällainen helmikuu on olevinaan? Lumesta ei ole tietoakaan, eikä kyllä oikein pakkasestakaan. No enää ei oikein olisi väliksikään, vaikka tykkäänkin kunnon lumihangista. Jotenkin olen jo ihan virittäytynyt kevääseen!

Mietin tuossa, että kirjoittaminen on jäänyt vallan taas ja hetken mietin kaiholla niitä vuosikymmenen takaisia aikoja jolloin kirjoitin varmaan viisikin postausta viikossa, vuodesta toiseen ja olin jo sanomassa vaikka mitä syitä tähän harvaan tahtiini nykyään – mutta sitten vain päätin että tämä on se tahti mikä on mahdollista juuri nyt. Ja pulinat pois. Jos mietin noita edellisiä postauksia (huimaa kahta kappaletta jotka jäljelle jätin), niin vaikka niissä nyt onkin luettavissa kaikenlaista, niin hyvänen aika sentään mitä kaikkea ihmisen elämässä voi tapahtua myös noiden sanojen ulkopuolella. Silti, tavallaan, mikään ei ole muuttunut – ja kaikki on.

Mikä sitten on kuin ennenkin? Edelleen nukun huonosti lähes joka yö, edelleen olen välillä aivan vetämättömissä, edelleen olen psorini kanssa tilanteessa jossa tämä talvi on viime kertaista pahempi, edelleen kärsin nivelkivuista niin että liikunta on jäänyt todella vähälle , edelleen taistelen aamuisin unista poikakomppaniaa hereille ja kouluun, edelleen teen samaa työtäni kuin ennenkin, edelleen kuljen keltaisissa Hai-saappaissani jopa lähikaupassa ja edelleen hytisen aamuisin kahvikuppini kanssa aamutakissa terassilla katsomassa minkälainen päivä on tulossa. Edelleen katson hyvin vähän televisiota, edelleen kuuntelen musiikkia todella paljon, edelleen minulla on kissankarvoja mustissa vaatteissani ja koirankarvoja pöllähtelemässä ilmavirran mukana nurkissa.

Mikä kaikki on muuttunut sitten? No yksinäisyyden sijaan minulla onkin ”yhtäkkiä” seuraa, ei nyt ihan tässä arjessa konkreettisesti (tai no, yksi imuri on korjattu etänä) , mutta kaikella muulla tavalla kyllä. Ja tiedättekö mitä? Tuntuu aivan mielettömän hyvältä.

Aina kun joku kirjoittaa julkisesti jonnekin, että ”nyt on hyvä fiilis” niin sitä seuraa yleensä aina ”hyvää tarkoittavien” palautetta, ettei nyt kannattaisi niin revitellä. Ettei nyt kannattaisi sanoa, kun ei tiedä jos huomenna onkin huonommin. Että pitäisi vaan olla vähän häpeissään niskat kyyryssä hiljaa, koska kumminkin jossain vaiheessa menee taas huonosti ja sehän nyt sitten on ihan kamalaa jos sitä ennen on päässyt ilo ilmoille.

Tiedättekö mitä? Aivan sama. En ota elämääni nyt mitään ylimääräisiä taakkoja tai mörköjä kannettavaksi, sillä elämä on – Luojan kiitos – myös näitä hyviä hetkiä, hyviä ihmisiä, hyviä kohtaamisia ja hyviä olotiloja. Sanon niitä ilmoille ihan vain jo siksikin, että tarvitaan jonkinmoinen hyvävallankumous kaikkea pelkästään negatiivista nirinää oikeuttavaa ulostuloa vastaan. Ihmisillä, jopa meillä alati pessimistisillä suomalaisilla, on oikeus tuoda myös onnemme julki.

Tiedostan kyllä, että kirjoitan vähän ympäripyöreitä ja vähän sitäsuntätä, enkä juurikaan mitään konkreettista , mutta tämä on asia joka minun täytyy saada ensin täällä omakohtaisesti jotenkin funtsittua, ennen kuin kirjoitan tätä enempää. Toisaalta mielessäni on : no mitä tässä nyt on kirjoittamista, ihan normaalia elämäähän se kai on ! Ja toisaalta : kaikkihan tässä on erityistä !

Ehkä on parempi että siirryn tiskipolitiikan pariin, se nyt ainakin on sitä samaa huttua kuin aina ennenkin – ja varmaan joka huushollissa!

P.S. Viime vuonna lunta oli tämän verran. Kuva otettu 4.2.2019.

Artikkelien selaus

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Google photo

Olet kommentoimassa Google -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out /  Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

This site uses Akismet to reduce spam. Learn how your comment data is processed.

%d bloggaajaa tykkää tästä: